Lapissa kaikki kukkii nopeasti,

Maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.

Tuon usein tuntenut oon raskahasti,

Kun katson kansan tämän vaiheisiin.



Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta

Ja suuri surkastua alhaiseen?

Miks meillä niin on monta mielipuolta?

Miks vähän käyttäjiä kanteleen?



Muualla tulta hehkuu vanhat miehet,

Vanhoissa hehkuu hengen aurinko.

Meill' ukkoina jo syntyy sylilapset

Ja nuori mies on hautaan valmis jo.



Ja minä itse? miksi näitä mietin?

Se merkki varhaisen on vanhuuden.

Miks seuraa käskyä en veren vietin,

Vaan kansain kohtaloita huokailen?



On vastaus vain yksi: lapin suvi.

Sit' aatellessa mieli apeutuu.

On lyhyt lapin linnunlaulu, huvi

Ja kukkain kukoistus ja riemu muu.



Oi, valkolinnut, vieraat lapin kesän,

Te suuret aatteet, teitä tervehdän!

Oi, tänne jääkää, tänne tehden pesä,

Jos muutattekin maihin etelän!



Oi, oppi ottakaatte joutsenista!

Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.

On meidän rannoillamme rauhallista

Ja turvaisa on rinne tunturin.



Havisten halki ilman lentäkäätte!

Tekoja luokaa, maita valaiskaa!

Mut talven poistuneen kun täältä näätte,

Ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!